Siirry pääsisältöön

Tekstit

Nokia Mikko 1 - suomalaisen tietokonehistorian vähemmän tunnettu jalokivi

Viimeisestä kirjoituksesta on kulunut sen verran aikaa, että voisi olla paikallaan kaivella Nokian tietokonehistoriaa lisää. Viimekertaisena aiheena oli Nokia Mikko 3, mutta nyt mennään vielä kauemmas suomalaisen tietokoneen juurille, siihen ihan ensimmäiseen Mikkoon. Blogisti kun on saanut tämän lähes myyttisen Mikko 1:n käsiinsä! Se ensimmäinen Mikko Mikko 1 on ensimmäinen Nokian valmistama tietokone sekä ensimmäinen sarjavalmistettu ja kaupallista menestystä nauttinut suomalainen tietokone. Mikkoa ei koskaan myyty (yleis)tietokoneena, vaan se toimi kassakoneiden, tiedonkeräysjärjestelmien, pankki- ja kirjoitinpäätteiden aivoina. Löysipä Mikko 1 myös tiensä taideteokseenkin . Harmillisesti Mikko 1:n tunnettavuus ja merkitys on jäänyt jokseenkin vähäiselle huomiolle, vaikka allekirjoittaneen mielestä tämä pieni peltiräkki on ehkäpä merkittävin suomalainen tietokone ikinä. Yksi Mikon käyttökohteista, Nokia NOP30 kirjoitinpääte. Nokialla työskennellyt Erkki Rajulinin loi Mikon 1971-1972
Uusimmat tekstit

Nokia Mikko - suomalainen minitietokone menneisyydestä

Sivupalkista näkee että Ennen mikrotietokoneita on laajentunut Facebookin puolelle! Päivittelen jatkossa sinne pienempiä juttuja joten otahan se seurantaan. Lisäksi blogisti ja IBM 1800 aka Heili saivat 15 minuutin julkisuutensa Ylen mainiossa Lada, Laika, Marx ja mä -sarjassa. Sarja tulee TV:stä lokakuun lopulla ja on katsottavissa Yle Areenassa . Nokia Mikko Moni tietää Nokian MikroMikon, mutta kuinka moni on kuullut sen edeltäjästä, Mikosta? Blogisti sai ostettu kyseisen ihmeen huutokaupasta ja nyt sitä hämmästellään yhdessä tässä blogipostauksessa. Nokia VDU N80 ja Mikko 3/16  Käsittelin aiemmin Mikkoa blogissa ja Mikon syntyvaiheista on Fujitsun sivuilla kattava juttu. Mikon historia alkaa Erkki Rajulinin visiosta 70-luvun alussa mallilla Mikko 1. Tätä mallia käytettiin mm. Nokian NOP30-, Prodigit- ja Shopdigit-päätteissä. Muuta teknistä tietoa ykkösestä ei ole kuin muutamat speksit: väylän leveys 12 bittiä, muistiavaruus 4 kilotavua ja käskyn suoritusaika 2µs.